*

Jussi Niinistö

Kyky nopeaan päätöksentekoon

Ruotsissa käynnistetään selvityshanke, joka tarkastelee nopean päätöksenteon edellytyksiä Suomen kanssa tehtävälle puolustusyhteistyölle. Lisäksi tarkastellaan toimivaltuuksia tapauksessa, jossa suomalaisjoukot toimisivat Ruotsin maaperällä. Aiheesta kertoi 23.3.2017 Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist.

Selvityshanke on jatkoa viime vuonna valmistuneelle mietinnölle, jonka mukaan Ruotsin perustuslaki ei estä sotilaallista yhteistoimintaa toisen valtion kanssa. Tuolloin kyseessä oli yleinen selvitys, kun taas nyt käynnistyvä selvitys rajoittuu nimenomaan Suomen ja Ruotsin väliseen puolustusyhteistyöhön. Selvityksen tehtävänä on varmistaa tarpeellisten kiireellisyysmenettelyiden olemassaolo, jotta päätökset sotilaallisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön puitteissa voidaan tarvittaessa tehdä riittävän nopeasti.

On merkittävää, että tällainen hanke on Ruotsissa päätetty käynnistää. Syytä on kuitenkin muistaa, että kyseessä on vasta selvitystehtävä – mahdollisten lainsäädännöllisten muutosten harkintaan palattaneen Ruotsissa vuoden 2018 huhtikuun lopulla, jolloin selvityksen on määrä valmistua.

Yksi keskeisimmistä tekijöistä Suomen ja Ruotsin välisen uskottavan ja todellisen yhteistoimintakyvyn saavuttamiselle on kummankin maan kyky pikaiseen päätöksentekoon kriisin sattuessa. Tässä molempien maiden lainsäädännön ajantasaisuus on aivan kriittisessä asemassa. Siksi Ruotsin käynnistämä tarkastelu on erittäin myönteinen asia yhteistyömme kannalta.

Ruotsin selvitystehtävä on syytä huomioida myös Suomessa, jossa hallitus on antanut esityksen laiksi kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta. Kiireellisyysmenettely on myös oleellinen osa hallituksen esitystä Suomessa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tässä yhteydessä olisi ollut syytä painottaa että Ruotsin selvitys on yleinen ja suurin painoarvo on menettelytavoilla, joilla Ruotsi saa tarvittaessa apua Nato-mailta, ei Suomelta.

https://www.svd.se/widman-l-regeringen-utreder-sto...

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Entä vastaavasti Suomen selvityshanke, joka tarkastelisi nopean päätöksenteon edellytyksiä Ruotsin kanssa tehtävälle puolustusyhteistyölle?

Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista vastaavasti sotilaallista toimintaa Ruotsissa, Suomen nopeasta päätöksenteosta nyt puhumattakaan. Lainsäädäntömuutos takkuaa parhaillaan Suomen eduskunnassa. Milloin Suomen lainsäädäntö onkaan kunnossa?

Onko koskaan tämäkään puolustusasia kunnossa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset