*

Jussi Niinistö

Puolustusselonteon toimeenpano aloitettu

Puolustusvoimat ryhtyy toimeenpanemaan valtioneuvoston puolustusselontekoa.  Allekirjoittamani ohjauskirjeen mukaisesti tavoitteena on kansallisen puolustuskyvyn vahvistaminen ja kansainvälisen puolustusyhteistyön tiivistäminen.

Puolustusjärjestelmän kehittämisen painopisteet selontekokaudella ovat 1) kaikkien puolustushaarojen valmius, 2) käytöstä poistuvien suorituskykyjen korvaaminen ja 3) tiedustelu, kyberpuolustus ja kaukovaikuttaminen. Voi sanoa, että tällä vaalikaudella on menty valmius edellä. Puolustusvoimien toimintaedellytyksiä hallituskauden aikana on parannettu useilla jo hyväksytyillä tai parhaillaan valmistelussa olevilla lainsäädäntöhankkeilla. Nyt puolustusvoimien tulee suunnittelussaan ottaa huomioon puolustusselonteossa linjattu, erityisesti maavoimien valmiutta muuttuneessa turvallisuusympäristössä parantava 50 miljoonan euron lisäys vuosille 2018–2021. Puolustusvoimat kehittää myös asevelvollisuutta ja asevelvollisten koulutusta valmiusvaatimukset huomioiden.

Asevelvollisiin on muutenkin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Puolustusvoimien on tavoitettava asevelvolliset tehokkaammin jo ennen kutsuntoja ja varusmiespalveluksen aloittamista. Nykyaikaisten opetusmenetelmien käyttöä varusmiespalveluksessa laajennetaan. Päivärahojen taso suhteessa elinkustannusindeksiin ylläpidetään.

Sodan ajan joukkojen määrä nostetaan selonteon mukaisesti 280 000 sotilaaseen. Se toteutetaan liittämällä sodan ajan perustamisorganisaatio osaksi paikallisjoukkoja. Lisäksi riittävän koulutustason saavuttaneita varusmiehiä käytetään valmiuden kohottamisen ja kriisiajan tehtäviin. Vahvuuteen sisällytetään myös kriisitilanteessa tarvittaessa puolustusvoimiin liitettävät rajajoukot.

Vapaaehtoista maanpuolustustyötä kehitetään. Puolustusministeriön johdolla selvitetään vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa sotilaallisessa maanpuolustuksessa (ml. paikallispuolustus ja virka-aputehtävät). Selvitystyössä kuullaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoita. Syksyn kuluessa olemme tässä asiassa viisaampia.

Lisäksi ohjauskirjeessä käydään läpi mm. meri- ja ilmavoimien strategisten hankkeiden (LV2020 ja HX-hanke) suunnittelun jatkamista, kyberharjoitustoiminnan kehittämistä, virkojen ja työsuhteiden täyttöasteen pitämistä mahdollisimman korkeana sekä ohjeistetaan sopimussotilaiden palkkaamista ja kansainvälisen toiminnan kehittämistä.

Yhtä tärkeää kuin oli saada aikaan kautta aikain ensimmäinen hallituksen puolustusselonteko, on sen toimeenpanon aloittaminen. Nyt siihen on päättäväisesti ryhdytty.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Miten Suomi aikoo torjua Venäjän ohjusuhan ja miten Suomi turvaa sotilaallisen huoltovarmuuden sotatilanteessa?

Käyttäjän JarnoPelkonen1 kuva
Jarno Pelkonen

Jokaiselle annetaan rynnäkkökivääri jolla voi yrittää ampua ohjuksen alas ja ruokahuolto tapahtuu leipäjonoissa. Sehän on hyvin tuttua kymmenille tuhansille kansalaisille joka päivä.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Varusmiehet ovat perustellusti vaatineet päivärahoihinsa sellaista korotusta, että niillä pärjäisi eikä "kansalaisvelvollisuuden" suorittaminen johda velkaantumiseen.

Mutta mitä lupaa puolustusministeri? "Päivärahojen taso suhteessa elinkustannusindeksiin ylläpidetään."

Onko tämä vitsi? Jos inflaatio on esimerkiksi yksi prosentti, päivärahaan tulee kokonainen viiden sentin korotus.

Se, että valtiovalta ei halua turvata varusmiesten toimeentuloa palvelusajalta, on taas yksi syy, miksi jokaisen kutsuntaikäisen kannattaa vakavasti harkita vapautuksen ottamista.

Käyttäjän JarnoPelkonen1 kuva
Jarno Pelkonen

Suomi on valtio joka nyt ei vaan pysty huolehtimaan omista kansalaisistaan niin tuskin puolustusvoimissakaan.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Terveellä ihmisellä on itsesuojeluvaistoa ja terveellä kansalla on itsenäisyydensuojeluvaistoa. Itsesuojeluvaistoon liittyen kannattaa suorittaa varusmiespalvelus, jotta ei joudu tositilanteessa kouluttamattomana riviin/etulinjaan. Meillä ei ole pienenä kansana varaa mihinkään vapaamatkustajiin. Vapaamatkustajat ovat täysin turhaa kuvittelua.

Talvisodassa ”Marokon kauhun” komppaniaan tuli mies, joka ilmoitti, että ei kanna asetta. Tähän luutnantti Aarne Juutilainen totesi jotenkin tähän tapaan: ”Vartioon menet vaikka ilman asetta.” Jokainen ymmärtää, että kivääri kelpasi miehelle mukaan. Se on itsesuojeluvaistoa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"Puolustusvoimien on tavoitettava asevelvolliset tehokkaammin jo ennen kutsuntoja..." Mitä tämä tarkoittaa?
Totalitarismiin viehtynyt* puolustuministerimme tarkoittaa ehkä jonkinlaista koulujen militarisoimista?

---
* Niinistö on tehnyt lapsellisesti fanittavan kuvakirjan Lapun liikkeestä, joka oli väkivaltainen demokratian ja kansanvallan vastainen, fasistiseen vallankaappaukseen tähdännyt liike.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Helppohan täällä on puolustusministeriä tai -voimia parodioida, mutta kyllä teillekin arnot ja jarnot itsenäisyys varmaan maistuu, edelleen, vaikka naapurissa kommunistinen diktatuuri on vaihtunut vain diktatuuriin. Tai kuka teistä tietää..

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Vain natsionalistiset kiihkoilijat kuvittelevat, että itsenäisyys nykyään olisi jotenkin aikuisten oikeasti kiinni nimenomaan Suomen armeijasta. Kansainvälinen yhteistyö ja voimatasapainopolitiikka siihen oikeasti vaikuttavat. Ja tietenkin Suomen ulkopoliittiset näytöt, että meistä ei ole riesaa, vaan hyötyä ja olemme luotettavia sekä sivistyneitä naapureina ja kv. toimijoina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset