*

Jussi Niinistö

Palvelusturvallisuus etusijalla

Puolitoista viikkoa sitten heräsimme surulliseen, pysäyttävään uutiseen: kolme varusmiestä ja yksi junamatkustaja oli kuollut tasoristeysonnettomuudessa Raaseporissa. Onnettomuus herätti kysymyksen palvelusturvallisuudesta.

Puolustusvoimien toiminnassa asevelvollisten palvelusturvallisuus on aina etusijalla. Näin ollen on tärkeä selvittää onnettomuustapahtuma ja siihen johtaneet syyt. Onnettomuustutkintakeskuksen johtopäätökset otetaan luonnollisesti huomioon toimintaa kehitettäessä.

Ennen Onnettomuustutkintakeskuksen johtopäätöksiä on tehtävissä parannuksia. Ministeri Pirkko Mattilan johdolla sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu parannuksia asevelvollisten tapaturmalakiin, jossa tapaturmavakuutuksen korvaustasot nostetaan kriisinhallinnan kanssa samalle tasolle.

Nykyinen laki paransi asevelvollisten vakuutusturvaa jo tämän vuoden alusta, mutta nyt sitä parannetaan edelleen. Valmisteltavat lisäkorvaukset pyritään saamaan voimaan vuodenvaihteessa.

Toinen kysymys on Suomen pari tuhatta valvomatonta tasoristeystä. Siniset ovat valmiita edistämään kaikkia niitä ratkaisuja, joilla valvomattomat tasoristeykset poistetaan.

Valvomattomia ja suojaamattomia tasoristeyksiä on noin kaksi tuhatta. Niiden poistaminen edellyttää kymmenien miljoonien investointia. Se on kuitenkin pieni raha, jos sillä voidaan säästää ihmisten elämä ja terveys.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Noita tasoristeyksien turvallisuutta ei paranna kun joko ylikulku taikka alikulku mitkään valot taikka puomit ei niistä tee sen parempia .
Ja tuosta ei ole kahta sanaa . terv tepivaari

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Jännästi unohtuu ministeriltä, kenen aloite tämä oli jo ennen onnettomuutta. Kaikki kunnia perussuomalaisten Arja Juvoselle ❤

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Jännästi se Juvosen aloite jotenkin on kadonnut eetteriin. Miltä vuodelta tuo aloite on kun en nyt löydä sitä eduskunnan valtiopäiväasioiden ja asiakirjojen hausta. Jännästi hän kuitenkin jätti asian ajamista eteenpäin oletetun aloitteensa jälkeen kun nuo tasoristeykset edelleen ovat vaarallisia. Siitäkö häntä pitäisi kunnioittaa?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Armeijan päivärahalla valvomattomalle tasoristeykselle komennettu varusmies ei tiedossa olevina radanylityspäivinä voi olla liian kallis tai monimutkainen järjestely armeijamme organisaatioportaalle.

Työttömien palkkaaminen samaan tehtävään muina aikoina palvelee koko yhteiskuntaa.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Melkoista jeesustelua ministeriltä. Pitäisi kyllä tietää, että marssiosaston yhteydessä on aina (ainakin pitäisi olla) sotilaspoliisipartio. Eri asia sitten jos sellaista ei marssikokoonpanossa edes ollut. Tällöinhän kyseessä moottorimarssin johtajalta on laiminlyönti.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jeesustelu" on asiaton heitto, mutta muuten olet oikeilla jäljillä. Useiden ajoneuvojen reitittäminen kulkemaan vartioimattoman tasoristeyksen kautta on venäläisen ruletin pelaamista suomalaisilla varusmiehillä.

Jos tasoristeys olisikin sijainnut teollisuus- tai satama-alueella taikka muuten hitaalla rataosuudella, mutta kun se tässä tapauksessa oli täysvauhtisella pääraiteella!

Kohtalokkaana aamuna ei olisi ehditty asentaa puomivaroituslaitosta, mutta marssiosaston johtaja olisi ehtinyt käyttää järkeään. Vai oliko hänellä mitä käyttää? (Kommenttini uhkaa muuttua vihapuheeksi upseereita kohtaan, joten vaikenen tällä kertaa.)

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Tiedustelijan käyttö turvaamaan radanylitys olisi ollut samalla harjoittelua tositilanteita varten eli vihollisalueella tapahtuvien tienylitysten harjoittelua!

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

No; kyllä minun palvelusaikanani tuo oli täysin rauhanajan marssinturvaamisoperaatio. Nykypäivästä en oikein tiedä mutta kun monistakin havereista olen lukenut; turvallisuusjärjestelyistä selkeästi näyttäisi lipsuttavan (mm kovapanosammunnat + pimeäammunnat); tämän luulisi arvon ministerinkin huomanneen.

Käyttäjän karikulmala kuva
Kari Kulmala

Olen liikenteen onnettomuustutkijalautakunnan jäsenenä ollut useita kertoja kuolonkolaripaikalla rautatien ylityskohdassa. Jokainen niistä on ollut täysin tarpeeton. Ne olisi pystytty estämään, poislukien itsetuhoisten tekemät onnettomuudet.

On selvää, että rautatien yli- tai alikulku on paras, mutta myös kallein ratkaisu. Se olisi kuitenkin lopullinen ratkaisu, eikä sitä tarvitsisi vuosien mittaan niin usein korjata.

Puomit ovat ongelmalliset mikäli ne pystytään kiertämään, kuten tällä hetkellä. Näistä olisi päästävä lopultakin eroon ja siihen on nyt hallitukselta löydyttävä rahaa pikimmiten. Saattaisi olla kerrankin hanke, mitä oppositiokaan ei pitäisi huonona. Laitetaan ensin omat tiet kuntoon ja harkitaan vasta sitten Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia ja sen rakentamista.

Tässä surullisen kuuluisassa tapauksessa, missä varusmiehiä menehtyi ja loukkaantui, on helppo olla jälkiviisas. Näissä aikaisemmissakin kirjoituksissa on jo todettu, että valvottu radanylitys olisi ollut helppo toteuttaa ja näin olisi kuulunut tehdä. Se ei kuitenkaan muita autoilijoita auttaisi. Vastuu on heillä jokaisella rataa yllittäessään.

Toivon junaturman omaisille jaksamista, lämmin osanottoni.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Niin .... aina on tehtävä päätös - sisäinen vai ulkoinen turvallisuus. Yhden Hornetin hinnalla saataisiin valo- ohjaus kymmenille tai sadoille ylikäytäville.

Käyttäjän karikulmala kuva
Kari Kulmala

Joka tapauksessa uudet "hornetitkin" on hankittava kun entiset ovat tulossa tiensä päähän.

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Ellei Suomi kestä sotilaitten kuolemaa rauhan aikana, miten sitten sodan aikana, kun kuolleita voi tulla kymmeniä tuhansia?

Siinä käy amerikkailmiö; kotirintama alkaa vaatia rauhaa kun tappioita tulee.

asfalttikukka.blogspot.fi

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset