Jussi Niinistö

Senaatti-kiinteistöt pilkottava

Puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset on syytä siirtää takaisin omaan omistukseen.

Senaattikiinteistöt siirtyi vuoden 2016 alusta uuteen vuokramalliin, joka jäljittelee markkinoiden vuokrajärjestelmiä eikä huomioi riittävästi asiakkaiden tarpeita. Nyt rahaa lapioidaan valtion budjetista Senaatti-kiinteistöille, jonka pääoma kasvaa vuokralaisten ja veronmaksajien kustannuksella.

Puolustushallinnon kiinteistökannasta noin 40 % on erilaisia varastoja, joilla ei ole samanlaista elinkaarta kuin vaikkapa Helsingin keskustan arvokiinteistöllä. On epätodennäköistä, että useimpia näistä varastoista ikinä peruskorjattaisiin. Käytännössä sen jälkeen kun tilaan sidottu investointi on kuoletettu, puolustushallinto maksaa vuokraa entiseen tapaan, vaikka kustannukset omistajalle ovat marginaalisia.

Puolustusvoimien sodan ajan johtamispaikkojen, varastojen, järjestelmien hajauttamismahdollisuuksien sekä muiden valmiutta ja varautumista palvelevien kiinteistöjen osalta nykyinen vuokrajärjestelmä ohjaa maanpuolustuskyvyn heikentämiseen. Tilojen vuokrat ylittävät niistä valtiolle aiheutuvat kustannukset. Missään muussa Pohjoismaassa ei ole ollut perusteita yhdistää puolustushallinnon ja muun valtion kiinteistökannan omistajahallintaa samaan laitokseen ja samaan järjestelmään.

Puolustusvoimien vuokrasopimukseen tehtiin vuonna 2016 merkittävä 36 miljoonan euron vuokrankorotus peruskorjauksen mahdollistamiseksi. Siitä huolimatta esimerkiksi kasarmien ilmanvaihdon saattaminen lainsäädännön edellyttämälle tasolle katsotaan edelleen vuokravaikutteiseksi perusparannukseksi, joten vuokrat nousevat peruskorjauksen yhteydessä entiseen malliin – jopa kaksikertaisiksi.

Nykyisessä vuokrajärjestelmässä tilahallinnan kustannukset ylittävät lähivuosina 11 % sotilaallisen maanpuolustuksen menoista ja voivat jopa kaksinkertaistua vuosikymmenen kuluessa. Kustannusvaikutus on kestämätön ja vaarantaa puolustusvoimien toiminnan ja materiaalisen kehittämisen. Riskinä on seuraavan vuosikymmenen aikana vuosittaisten vuokrien kasvu jopa sadoilla miljoonilla euroilla.

Puolustushallinnon kiinteistöihin liittyy merkittäviä erityispiirteitä. Tilat sisältävät sotasalaisuuksia, joten niiden on täytettävä erityisiä turvallisuusvaatimuksia ja tilojen käytettävyyden jatkuvuus on pystyttävä turvaamaan kaikissa olosuhteissa. Puolustusvoimien tilojen erityispiirteet tekevät niistä ns. käyttäjäsidonnaisia eli sijoittajille epäkiinnostavia, koska vuokralaisen luopuessa tilasta on sille vaikea keksiä taloudellisesti mielekästä käyttöä.

Puolustusvoimien toimitilakustannukset ovat nyt vuositasolla noin 260 miljoonaa euroa, josta rakennuskantaan liittyvää pääomavuokraa Senaatti-kiinteistöille on noin 150 miljoonaa euroa. Puolustusvoimat pyrkii rajoittamaan vuotuiset kiinteistöinvestoinnit noin 60 miljoonan euron tasolle ja sitä suunnataan mahdollisimman paljon nykyisen rakennuskannan korjaamiseen.

Puolustushallinnon osalta tulee luopua vuokramarkkinan matkimisesta ja lähteä siitä, että puolustushallinto on kuin omistusasunnon omistaja. Arkielämässä asunnon omistaja maksaa ottamansa pankkilainan korkoineen. Sen lisäksi hän maksaa vastiketta kiinteistön ylläpidon kulujen kattamiseksi. Kun laina on maksettu, omistamisesta tulee aina vuokra-asumista edullisempaa.

Omistusasuja kantaa riskin omistamastaan kiinteistöstä. Puolustusvoimat tekee näin jo vuokralaisena. Vuokrasopimusten irtisanominen on ollut käytännössä erittäin hankalaa tai mahdotonta. Arvottomien rakennusten purkaminenkin on jäänyt käyttäjän vastuulle. Voidaan kysyä, mikä on se riski, jonka omistajahaltija eli Senaatti-kiinteistöt kantaa?

Esitän, että puolustushallinnon toimitilojen omistajuuden hallinta siirretään uuteen laitokseen, joka rakennetaan Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ympärille. Laitokselle mahdollistettaisiin valtion lainanottokyvyn hyödyntäminen – kuten on Senaatti-kiinteistöilläkin – rakennusten kunnon turvaavan rahoituksen varmistamiseksi. Tässä järjestelmässä valtion kiinteistönomistus olisi edelleen erittäin laajalti keskitetty, mutta maanpuolustuksen tarpeet olisi edes minimitasolla huomioitu.

Aihe esillä myös haastattelussani tänään Lännen Mediassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Kannatan ajatusta lämpimästi.

Puolustusvoimien kiinteistöjen omistus tulee olla suoraan puolustushallinnon alaisuudessa ja Senaattikiinteistöjen puolustusvoimien liittyvät kiinteistöt tulee kansallistaa mitä pikimiten.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Eivätkös poliisi, tulli ja rajavartiolaitos kanna veronmaksajien rahoja yhtä lailla Senaatti-kiinteistöjen laariin?

Poliisin budjetista kiinteistökuluja on noin 5-10%.

Senaatti-kiinteistöt on valtionvarainministeriön alainen liikelaitos. Liikelaitoksena Senaatti-kiinteistöt toimii liiketaloudellisin toimintaperiaattein, muun muassa rahoittaa toimintansa itse, eikä saa valtion budjetista rahoitusta.

Valtio siis siirtelee rahaa taskusta toiseen. Toisen ministeriön voitto on toisen ministeriön tappiota.

Joku minua fiksumpi tuonkin on suunnitellut, joten sen täytyy olla hyvä.

Koska Senaatti kiinteistöt on tuottava liikelaitos, niin sehän kannattaa pikimmiten myydä muutamalla miljoonalla vaikkapa norjalaisille.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Asia koskee myös muita valtionhallinnon aloja (esim. korkeakouluja).

Mut jos asian olisi kuka tahansa muu kuin puolustusministeri ehdottanut, niin lehtien päätoimittajat ja gollumnistit olisi syyttämässä ehdottajan tekijää sosialismista tai jopa kommunismista sekä paluusta byroslaviaan kun ei markkinatalous kelpaa!

Seuraavaksi odotankin Jussi Niinistöltä samankaltaista ulostuloa koskien sote-uudistusta. :)

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Ohan tuolla Niinistöllä nyt kiire kerätä poliittisia irtopisteitä enne loikkaamistaan kokoomukseen-

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset