Syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä piti tänään ryhmäkokoustaan ja sekös kiinnosti mediaa tapaus Teuvo Hakkaraisen takia. Toimittajat päivystivät kolme tuntia oven takana. He suorastaan hyökkäsivät kokoustilaan, kun ovet avattiin. Otin huvikseni kännykkäkameralla oheisen tilannekuvan.
Ryhmä antoi Hakkaraiselle huomautuksen. Sen lisäksi päätimme ottaa aloitteen omiin käsiimme ja annoimme seuraavan, yksimielisesti hyväksytyn julkilausuman:
SYRJINTÄÄ, RASISMIA JA VÄKIVALTAA VASTAAN
Pääkaupunkiseudun linja-autonkuljettajiin kohdistuneiden väkivallantekojen ja muiden viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä Perussuomalaisten kansanedustajilta on pääkirjoituksissa ja poliittisissa puheenvuoroissa vaadittu rasismin ja syrjinnän tuomitsemista ja siitä irtisanoutumista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuomitsee kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän ja sanoutuu siitä irti.
Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.
Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia.
Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.
Vaadimme, että poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ja keskustelijat suhtautuvat yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin, edustivat uhrit sitten enemmistöä tai jotakin vähemmistöä. Kaikkinainen epäsymmetrisyys eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden kohtaamien vääryyksien uutisoinnissa ja arvottamisessa lähettää vahvan viestin siitä, että ihmisen arvo riippuu hänen taustastaan.
Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana. Ketään ei pidä missään tilanteessa rangaista tai palkita taustansa vuoksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo tällä kaikkinaisen rasismin, syrjinnän ja väkivallan tuomitsevalla julistuksellaan vastanneensa niihin vaatimuksiin, joita sille on median ja poliittisten ryhmien taholta esitetty. Samalla kutsumme muut eduskuntaryhmät liittymään ja sitoutumaan tähän julistukseen sekä rankaisemaan niitä jäseniään, jotka sanoin tai teoin loukkaavat tässä julistuksessa esitettyjä periaatteita.
Eduskunnassa 25.5.2011
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Tilannekuva tiedotustilaisuudesta salin toiselta puolelta: Jussi Halla-aho selostaa julkilausumaa, ja yksi kuvaajista kääntyy ottamaan kuvan minusta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä on medialla aiheet vähissä...Herra Hakkarainenhan on tätä menoa jo ensikaudella ministeri kun näin paljon saa julkisuutta.
Hieno julkilausuma! Hyvä veto, jota kannattaa muistaa tarjota rasismista urputtaville kukkahatuille allekirjoitettavaksi - mediaa unohtamatta!
juuri tuollaiseen julkilausumaan miekin voisin skriihvauttaa nimeni alle. Ei saa syrjiä eikä suosia poliittisen taustansa kuten ei etnisen tai uskonnollisen viiteryhmänsäkään vuoksi. Todella edistyksellistä ja ihmisen arvon tuntevaa ajattelua.
Kuinkahan monta kertaa Suomessa lausutaan ääneen se paljon pahennusta herättävä vanha suomalainen sana; neekeri?
Ilman mitään tutkimuksia voi ylisummaan heittää arvion, että tuhansia kertoja, ellei kymmeniä tuhansia kertoja.
Siinä sitä olisi sopulilaumalla (Mauno Koiviston keksimä ilmaisu toimittajista ja lehtikuvaajista)hommia juosta laumana jokaisen sen kirotun sanan sanojan perässä.
Kun sen sanan on sanonut perussuomalainen kansanedustaja, niin sopulilauma haistaa haaskan ja rahan hajun.
Repäisevät otsikot kuvineen myyvät lehtiä, olipa sitten juttu kuinka köykäinen tahansa. Kunhan otsikot ja lööpit ovat raflaavia ja sopivasti vääristeltyjä ja kärjistettyjä.
Kun kaiken lisäksi kysymyksessä on perussuomalainen, joita muutenkin kivitetään jatkuvasti milloin mistäkin, niin sitäkin suuremmalla syyllä lauma ryntäilee.
Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Aamun uutisten mukaan perussuomalaiset on nyt galluppien mukaan Suomen suurin puolue.
Mahtaa olla Hesarille pettymys.
Se, että toimittajat ryntäävät, on Perussuomalaisille vielä uutta. Mutta kyllä se ryntäily vähenee.
Kuuntelin eilisen YLE Puheen Pyöreän pöydän ja yhdyin siellä esiin tulleeseen näkökulmaan, että Perussuomalaisten tekemisten seuraaminen pitäisi vähitellen normalisoida eikä kohahtaa jokaisesta liikkeestä. Kansanedustajat saman arvoisiksi! Vai ovatko lukijatutkimukset varmistaneet, että lehtiä mnyydään pääasiassa persuille?
Toivottavasti tuo rasismi-julkilausuma tulee sydämestä. Sitten kaikki on ok, ja perussuomalaisissa kasvaa uusia valtiomiehiä ja -naisia. Pirkko on esiintynyt todella edukseen kaikessa.
Melko hyvä harhautusliike - huomion suuntaamista pois
säätytalon mutapainista käännetyin tissiliivein.



Kommentoi 8 kommenttia