Jussi Niinistö

Ökypaateille venevero

Ylen ruotsinkielinen uutistoimitus teki jutun veneverosta ja minuakin haastateltiin. Juttu löytyy tästä linkistä.

Sanottakoon heti kärkeen, ettei kyseessä ole Perussuomalaisten puolueen mielipide, vaan omani. Venevero ei ollut eduskuntavaaliohjelmassamme. Eikä kyse ole myöskään soutuveneluokan verotuksesta, kuten eräätkin kansalaiset ymmärsivät, kun taannoin aihetta käsittelin blogissani otsikolla Uivat huvilat verolle.

Mielestäni huviveneilyyn tarkoitetuista isommista moottoriveneistä voisi aivan hyvin alkaa keräämään valtion kassaan veneveroa. Sillä voitaisiin torpata hallitusohjelmassa suunnitellut ajoneuvoveron ja bensiiniveron korotukset.

Tämä on mielestäni oikeudenmukaisuuskysymys: verot on asetettava maksukyvyn mukaan. Jos jollakulla on varaa maksaa huviveneestä jopa satoja tuhansia euroja, ei siinä ajoneuvoveron tapaan porrastetun veneveron luulisi juuri kirpaisevan.

Autoilun jo nyt kireää verotusta ei ole syytä enää kiristää. Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa oma auto on monelle kansalaiselle yksinkertaisesti välttämättömyys. Sen sijaan kuinka monelle iso moottorivene on – ammattikalastajat ja sen sellaiset pois lukien – todella välttämätön?

Onhan se outoa, että maakunnassa vanhalla autollaan töihin köröttelevä suomalainen maksaa ajoneuvoveroa, mutta Suomenlahdella muskeliveneellä huvikseen pöristelevä ei. Kateusvero tai mikä vaan, mutta veneverolla on perusteensa. – Polttoaineveroa valtiolle toki molemmat maksavat jo nyt, niin autoilijat kuin veneilijät, se on huomattava.

J.K. Ruotsinkielinen media ei ole unohtanut Dragsvik-kannanottojani. Viimeisin maininta on sanomalehti Västra Nylandin pääkirjoituksessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Mihin ihmiset muka *tarvitsevat* museoikää uudempaa autoa, jossa on yli puolilitrainen moottori? Vain henkilökohtaiseen nautintoon ja statuksen osoittamiseen.

Ja tuo onkin koko verotuksen ja koko yhteiskunnallisen elämän avainkysymys: onko ihmisillä oikeutta tavoitella (rahassa mitattavaa tai ostettavaa) yksityistä hyötyä ilman että he maksavat erityistä korvausta "yhteiskunnalle"? Heillä pitäisi olla.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Täytyy kompata. Byrokratian alasajo on tärkeää -- ei ainoastaan rahallisesti, vaan siksi, että byrokratia on *välttämätön* seuraus esimerkiksi jokaisesta sääntelystä, jokaisesta kiellosta, jokaisesta tarveharkintaa vaativasta tuesta ja jokaisesta kirjanpito-, tai ilmoitusvelvollisuudesta. Joka kerta kun porsaanreikä tilkitään lailla, tarvitaan lisää byrokratiaa.

Kääntäen: kun byrokratia on saatu poistettua, meillä on jäljellä vain vapaa markkinatalous.

Käyttäjän optimisti kuva
Juhani Niinipuu

Arvaan ettet itse veneile. No, ehdotuksesi puolen miljoonan veneen verottamisesta toisi valtion kirstuun 50 miljoonaa, josta täytyy vähentää byrokratiaan menevät kulut. En kannata ehdotustasi, vaikka en venettä omista.

Muistutan, että moni mökkiläinen on myös veneilijä.

Käyttäjän jussiniinisto kuva
Jussi Niinistö

Veneilen mökillä kyllä. Pienimuotoisesti, kuten suuri osa suomalaisista. Kiinteistöveron korotus on muuten mökkiläisille myös aikamoinen kysymys.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Mielummin ei. Perusteluiksi asettaisin nyt ensi alkuun sen, että harva muskelivene pörräilee Suomenlahdella helmikuussa 30 asteen pakkasilla. Toisilla voi olla vene vain minimaalisessa käytössä. Mikäli julkisen byrokratian paisuttaminen vaatii lisää veroja niin ehdottomasti sitten polttoöljyn verotukselle tuo, ja elinkeinoaan harjoittaville kalastajille sitten täysi vähennysoikeus. Näin tämä ei esimerkiksi haittaisi purjeveneilijöitä, joissa tuppaa jostain syystä olemaan "ökyilyn" mainetta, vaikka kaikilla näin ajattelevilla ei välttämättä ole minuutinkaan kokemusta purjehtimisesta.

Kaikkein mieluimmin karsikaa julkishallinnon kuluja. Aina, kun törmäätte uuteen rahareikään niin pohtikaa tovi, että kuuluuko tällainen toiminta hoitaa julkisin varoin. Käykää läpi myös kaikki ihmeellisyydet, mitkä on budjetoitu valtion menoiksi. Sieltä löytyy hämmästyttäviä säästökohteia ja pienistäkin pisaroista koostuu iso puro. Ja mikäli useassa asiassa tulee ilmi "mutta kun EU pakoittaa" niin sitten kaksi mahdollisuutta: joko määrätietoisesti EU:n päätöksentekoelimissä tuoda esille kanta, että koko perhanan Eurooppa tukehtuu tällaiseen turhaan säätämiseen tai sitten suomalaiset irti koko sirkuksesta. Uskoakseni muuallakin Euroopassa tämän pankkikriisin myötä on ruvettu havahtumaan, että valtioiden BKT ei voi yksinomaan koostua julkishallinnon kuluista.

Tälleen turhia kuluja karsimalla voitte ihmetellä, miten budjetti tulee olemaankin yllättävän ylijäämäinen. Vähennämme valtion velkaa ja loppujen lopuksi voimmekin ruveta keventämään verotusta, kunhan on pieni suhdannepuskuri saatu kasaan.

Käyttäjän jussiniinisto kuva
Jussi Niinistö

Kyllä, jatkuvasti on syytä pohtia mihin rahaa ollaan työntämässä. Budjettivajetta ei ratkaista uusilla veroilla.

K Veikko

Veron kantaminen hoidetaan perustamalla ökypaattirekisteri,

  • johon on ilmoitettava määritelmän mukaiset veneet.
  • Myös ulkomailla sijaitsevat ja ulkomaille rekisteröidyt veneet on ilmoitettava tähän rekisteriin.
  • Myös ulkomailla vuokrattu vene, joka ei ole ökypaattirekisterissä on vuokrauksen ajalta verovelvollinen; tämä ilmoitetaan erikseen veroilmoituksessa.
  • Suomeen rekisteröidyt laivat, joiden pääasiallinen tarkoitus on huvin tuottaminen pitää myös rekisteröidä ökypaatiksi. Vaihtoehtoisesti matkustajat voisivat ilmoittaa nämä huvimatkansa veroilmoituksella, jonka perusteella vero määrätään.
Käyttäjän jussiniinisto kuva
Jussi Niinistö

Heh, ei liian vakavasti tosiaan tätä asiaa kannata ottaa varsinkaan näin kauniina päivänä! Kiitos Veikolle.

Juhani Virtanen

Persujen vasemmistolainen kateusretoriikka on oksettavaa.

Käyttäjän jussiniinisto kuva
Jussi Niinistö

Hyvä Juhani Virtanen, en ole kateellinen veneilijöille. Antaa mennä vaan! Sehän on parhaimmillaan hieno harrastus. Suomen saaristo on upea varsinkin juuri nyt. Mutta verotuksessa pitää hakea oikeudenmukaisuutta. Jos se on mielestäsi kateusverottamista, olkoon niin, ei se silti tosiasioita muuta.

Juhani Virtanen

Oikeudenmukaista verotusta olisi se, että kaikki maksavat tuloistaan veroa samalla - mahdollisimman pienellä - prosentilla. Progressio ja tällaiset "luksusverot" ovat kaukana oikeudenmukaisuudesta.

Mitä ihmeen oikeudenmukaisuutta se on että työtä tekevä kansalainen elättää ties mitä työnvieroksujia ja laiskureita sossun välityksellä?

Julkisen sektorin tehtävä on taata kaikille turvallinen ympäristö ja perusinfra, koska niitä ei voi synnyttää markkinoilla ns. vapaamatkustajan ongelman takia. En todellakaan hyväksy tasapäistämistä verotuksen avulla ja pidän sitä vasemmistolaisena politiikkana. Ikävä kyllä persut kuuluvat tähän samaan demarijengiin, joka näkee lisä verottamisen tienä autuuteen.

JMT TMJ

Jos oikeuden mukaisuutta halutaan, niin mielummin karsitaan sitä menopuolta kuin lisätään veroja - mielummin molempia. Ensimmäisenä voitaisiin aloittaa jostain josta kaikki ovat samaa mieltä: poistetaan kaikki yritystuet ja niiden yhteisöverot niin saataisiin iso lauma virkamiehiä oikeisiin töihin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Linkistä: - Har man råd med en dyr lyxbåt så har man också råd med en båtskatt i likhet med bilskatten, säger Jussi Niinistö.

Kalliita luxusveneitä nähdäkseen suosittelen Jussi Niinistölle ulkomaisia venesatamia.

Käyttäjän jussiniinisto kuva
Jussi Niinistö

Löytyy niitä riittävästi kotimaan satamistakin. Toisaalta ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin, niin siellähän on jo voimassa venevero.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja on saanut vähemmän lämpimän vastaanoton. Dagens Båtliv 2011-04-01, Båtskatt införs från 1 juli i år:

Båtskatt införs från 1 juli i år. Under en närmast kuppartad omröstning i Riksdagen i morse fattades beslutet med fem rösters marginal för en ny båtskatt. Skattesatsen blir 1 % av båtens försäkringsvärde och staten kommer att tvinga försäkringsbolagen att betala.

Det var vid riksdagens första sammanträde i morse som oppositionen lyckades genomdriva den nya båtskatten. Nya S-ledaren Håkan Jutholts hade förberett det och lyckades under närmast kuppartade former få igenom beslutet. I TV-nyheterna sade han att "för att vi ska kunna finansiera alla reformer som jag vill införa utan att höja skatten för vanligt folk tänker vi låta båtägarna ta en stor del av kostnaden."

Skatten kommer att debiteras försäkringsbolagen. De blir skyldiga att betala in en procent av det totala intäkterna på båtförsäkringar, dock minst 1000 kronor per båt. Vi båtägare kan räkna med att motsvarande kostnad debiteras oss i efterhand på kommande försäkringspremie. För en båt som är försäkrad för 250 000 kronor blir avgiften 2 500:-.

jne.

http://www.dagensbatliv.se/batskatt-infors-fran-1-...

Timo Mahlanen

Ruotsin venevero peruttiin jo aikaa sitten, koska vähensi kotimaan matkailua ja kokonaisverotuloja. Samoin venerekisteriä ei ole, on Suomalainen turhake, byrokratian kukkanen.

Käyttäjän Piilokangas kuva
Piilo .

Olen pari kertaa spekuloinut ajatuksella ostaa ökypaatti. Ökypaatti minulle olisi sellainen 1-2 kajuutan ja yhden messin botski, jossa sekä moottori että purjeet.

Hintaa kertyisi helposti talon verran, joten talo olisikin tarkoitus myydä. Ympärivuotinen venepaikka hyvällä sijainnilla kaupungin keskustan tuntumassa lienee kustannuksiltaan kiinteistöveron luokkaa?!
Venettä joutuisi epäilemättä kunnostamaan vuosittain, mutta todennäköisyys vesivahinkoon voi olla jopa pienempi kuin maamökissä?!
Jos matkoja ei tekisi kuin rannikkokuntiin, ei tarvitsisi autoakaan. Polttoaineeksi purteen kävisi pääasiassa tuuli, joten polttoaineverojen osuus menoista ei päätä huimaisi.

Kokonaisveroasteen käydessä ylivoimaisen raskaaksi parin vuoden kuluttua, ei tarvitsisi kantaa huolta laskevista kiinteistöjen hinnoistakaan, vaan suunnan voisi ottaa kohti nousevaa aurinkoa ja Uutta-Seelantia.

Ainut ongelma on suostutella perhe tähän projektiin mukaan.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Veropohja on aivan riittävän monimutkainen, kuten myös julkinen palvelurakenne.

Jos olisi olemassa toteuttamiskelpoinen strategia, ei olisi tarvetta irtopisteiden keräämiseen kosmeettisilla heitoilla. Kuherruskuukausi on ohitse ja myös persuilta odotetaan tiukkaa paneutumista ja jämäkkää politiikkaa.

Pertti Väänänen

Minun mielestäni pitäisi purjeveneet pistää verolle. Veromäärä olisi riippuvainen purjeiden pinta-alasta esim. 100 Euroa/m2.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Mielestäni veneiden verovapaus on tärkeämpää kuin sairaanhoito! Niin kauan kun Suomessa verotetaan työttömyys korvaustakin sekä käyttömaksua autosta vaikka käy sillä vain töissä, ei ole olemassa mitään perustetta olla lähetttämättä jokaiselle veneen/moottorikelkan/mopon omistajalle esimerkiksi tehon mukaan porrastettua vuosimaksua. Vaikkapa tyyliin yli 15KW=50e, yli 100KW=100e, yli 200KW=200, moottorikelkoille, mönkijöille yms. voisi määrätä esim. 200e:n käyttömaksun.
Kaikki käyttömaksua kohtaan esitetyt perustelut toimivat, suuremmilla kirjaimilla, autoilta perittävään käyttömaksuun. Byrokratiaa ei tarvita yhtään lisää, tai sitten vero pitää olla niin korkea että se kustantaa byrokratian. Myös asuntovaunuille ja asuntoautoille pitäsi säätää vähintään pakettiautojen tasoinen autovero, samoin keveille kuorma-autoille, tai sitten lopettaa koko autoveron periminen kaikilta muiltakin. Oli kysymys sitten vuosi tai osto verosta, kyllähän veropohjan laajentaminen aina on parempi kuin veroprosettien korottaminen.
Asuntoauton/veneen/vaunun voi myös myydä mikäli käy kalliiksi ja siirtyä lukemaan kirjaston kirjoja, se on edullista. Verot pitäisi nimenomaan asettaa maksukyvyn mukaan ja niitä ei pitäisi periä työstä ollenkaan, kokoomuksen perustelut alv:n nostosta sopivat sellaisenaan vene/vaunu/mönkkäri veroihin. Moottoripyörille pitäisi määrätä kuukausittainen vähintään 200e:n käyttömaksu, ovat sen verran vaarallisia ja turhia.
Oikeasti valtion pitäisi pitäisi tinkiä menoista, kaikista.
Mutta siitä huolimatta kannattaa verottaa ennemmin kulutttamista kuin työtä, tosin täällä kommentoineden mielestä veneily ja mönkkäreily ovat varmaankin työtä.
Armeijan suhteen olemme 180 astetta erimieltä, mutta verotuksen painopisteen suhteen 100% samaa mieltä. Asia pitää vain muotoilla niin että sitä on helpompi kannattaa.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Onhan se kummallista,että jossain sivukylässä asuvan Ladasta maksetaan käyttömaksua.

Samaan aikaan ökyveneet lilluvat Eiran rannassa valtiovallan erityissuojeluksessa.

Minulla on sellainen mielikuva,että aikoinaan nimenomaan Rkp torppasi ökyveneiden veron ja Norrbacka esitti tilalle autoille asetettua käyttömaksua.

Henrik Thelen

Osaat varmaan kertoa montako "ökyvenettä" Suomessa oli 80-luvulla?

Mahtoi olla laaja äänestäjäkunta takana jo tuolloin. 90-luvulla kenties satakin oli ylimitoitettu arvio.

Timo Mahlanen

Mene Katajanokalle kesällä, ei siellä ökyveneissä ole Suomen lippua. Eli ei ole liikevaihtovero maksettu eikä tule käyttövero lippua. Suurin osa verollisista veneistä on halvempia kuin Lada.

Henrik Thelen

Taitaa muuten yhdestä ökypaatista maksetut alvit kattaa koko Suomalaisen Lada-laivaston vuosittaiset autoverot....

Markus Kiili

Mielenkiintoinen logiikka. Eli jos joku äveriäs erehtyy käyttämään rahojaan ulkomaille sijoittamisen sijaan, tulee häntä siitä rankaista lisäverolla. Satojen tuhansien hintaisten veneitten ostamisesta ja käyttämisestä tulee jo nyt runsaasti verotuloja valtiolle arvonlisäveron, polttoaineveron, veneen ja palveluita myyneen yrityksen maksaman yhteisöveron ja kyseisten yritysten työntekijöiden maksamien tuloverojen muodossa.

Jos veneen omistamista aletaan verottaa merkittävästi, siirtyvät veneet esim. viron lipun alle, kuten laivoillekin on käynyt.

Eiköhän anneta ihmisten harrastaa harrastuksiaan ihan rauhassa ja maksaa niistä alvit ja muut normaalit verot ja unohdetaan nuo kateusverot ihan kokonaan.

Minä en muuten veneile.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Kyseessä lienee käyttömaksu, Suomessa on alv 23% ja esim Saksassa 19%, ja monissa veroparatiiseissa sitä ei ole ollenkaan, alv on kallimpi kuin joku muutaman satasen tai kympin käyttömaksu. Suomessa asuvilta henkilöiltä voidaan kieltää ulkomaille rekisteröityjen veneiden käyttäminen, siinä kun on kielletty ulkomaille rekisteröityjen autojenkin käyttäminen.
En kannata mitään veroja, mutta oikeudenmukaisuuden kannalta on kestämätöntä että veneet/mönkkärit/asuntovaunut ovat ilmaisia ja välttämättömyystarvikkesta joutuu maksamaan veroja.

Käyttäjän JanneLinna kuva
Janne Linna

Voisihan siitä tehdä väliaikaisen niinkuin ajoneuvoverokin oli???

Aki Häkkilä

Eiköhän tässäkin tapauksessa paras ratkaisu olisi progressiivinen veneilytulovero, jonka verotusarvo vastaisi vastaavan veneen vuokraa. Sen voisi ottaa käyttöön samalla asuntotuloverotuksen ja autotuloverotuksen kanssa.

Henrik Thelen

Ei muuta kuin venekaupoille sitten. Muistilista:
* Ostat jahdin vaikkapa Brittein saarilta tai välimereltä. Varmista, että kaupan kohde on arvonlisäveroton.
* rekisteröit paatin esimerkiksi Maltalle.
* Otat vakuutuksen Saksalaiselta venevakuutusyritykseltä
* Käytät venettäsi Itämeren alueella kuten lystäät.
* Baltiassa voit vähentää alvin polttoaineen hinnasta
* Ruotsissa on moottoripolttoöljylle eri hinta charterkäytössä oleville aluksille, joten sielläkin pääset keveämmällä kukkarolla

Mun mielestäni EHDOTTOMASTi puollan luksusveron tyyppistä ratkaisua veneilylle.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ökypaateille venevero ... ja miksei sosiopaateille yhteisövero.

Käyttäjän MikaJokinen kuva
Mika Jokinen

Tuon veneiden verotuksen vielä jotenkin ymmärrän, jos se tulee vain "ökyveneille ja huvipursille", mutta moottoripyörille eli Soinin "juppiskoottereille" kaavailtua veroa en todellakaan ymmärrä. Kuitenkin lähes kaikilla "juppiskootteristeilla" on kuitenkin olemassa auto työmatkoja varten ja "juppiskoottereilla" ajetaan harrasteajoa ja ehkä muutaman kerran vuodessa työmatkoja. Miksi silloin pitää verot maksaa molemmista? Ymmärtäisin vielä, jos vero olisi ns. henkilökohtainen, eli jos on useampia ajoneuvoja, maksettaisiin vero vain sen kalleimman mukaan, vähän samaan tapaan kuin esim. ajoneuvovakuutukset euroopassa noin yleensä. Nyt kun perheellämme on 2 dieselautoa työmatkoja varten, asuntoauto kesän lomareissuja varten, 2 moottoripyörää ja vielä pojalla kevytmoottoripyörä harrastuksissa käyntiä ja koulumatkoja varten (asumme n. 30km lähimmästä taajamassa ja ei julkista liikennettä), niin miksi ihmeessä kaikista kamppeiden pitäisi maksaa ajoneuvoverot erikseen? Emme pysty kuitenkaan ajamaan kaikilla samaan aikaan, toki vakuutuksetkin pitää maksaa erikseen kaikista, ja se on myös epäkohta, joka Suomessa pitäisi korjata eurooppalaiselle tasolle, eli vakuutuksetkin maksettaisiin useamman ajoneuvon kohdalla sen kalleimman mukaan, eikä kaikista erikseen..

klazu gumze

Yli 49 neliön kämpistä luxusveroa, 129€ neliö/v, takautuvasti 12v.
Yli 12.500 euron autoista luxusveroa, 10%/100€, takautuvasti 5v
Traktorivero yli 450 neliön pelloille, 986,50€ per 1/3 hehtaari.
Ahven, Särki, Siika luxusvero, jokaiselle suomalaiselle 189,50€ vuosi. (oletus, että jokainen kalastaa vauvasta vaariin)

Siinä muutama ehdotus PS änkyräkommareille.

Ihmettelen missä hallituksen luvattu yrittäjien tukeminen näkyy?
Toistaiseksi on ainoastaan kyykytetty Suomen veneveistämöitä ja MP yrityksiä.

Esa Torri

Sanoit:"Tämä on mielestäni oikeudenmukaisuuskysymys: verot on asetettava maksukyvyn mukaan. Jos jollakulla on varaa maksaa huviveneestä jopa satoja tuhansia euroja, ei siinä ajoneuvoveron tapaan porrastetun veneveron luulisi juuri kirpaisevan"
Mitäs jos ei ole varaa maksaa veneestään satoja tuhansia euroja, hyvin harvalla meistä on. Täällä se kyllä kirpaisee.
Vene on ollut ja on edelleen väline, jolla vietetään sitä laatuaikaa jotta jaksaa paremmin tehdä täyden , jo venytetyn työuran. Verot on maksettu ostaessa ja käyttäessä polttoaineen muodossa.
Ei vero varmaan monen kuppia tai taloutta lopullisesti kaada, mutta olisi hyvä saada sinnekkin päin jotai tolkkua näihin ökypaatti puheisiin.
Terveisin Esa Torri

Käyttäjän PetriHkkinen kuva
Petri Häkkinen

Minun käsityksen mukaan ruotsissa ei veneitä veroteta. Kokltiin kut todetyiin ettei kata edes kuluja kuten tulee käymään täälläkin ja lisäksi katoaa veneilyn oheispalvelut. Tulee lisää työtyömiä, mut eikös valtio pidä omistaan huolen ja hyysää näitä vapaamatkustajia niin ettei työnteko kannata. Oisko aiķa ottaa se pää pois jo perseestä ja alkaa tytkia mihin nää veroeurot katoaa. Ai niin ettehän te omista tuloistanne ja sukulaisten tuloista ala leikata tehän vaan niille tuppaatte rahoja eri suojatyöpaikkojen ja tukien muodossa.

Käyttäjän JouniTarkiainen kuva
Jouni Tarkiainen

Mites olis vaikka hevosten verottaminen? Aika harvalla nykyään on pakollista hevosta pitää. Selvää ökyilyä! Sitä paitsi hevonen on haitallisempi ilmastolle kuin pieni henkilöauto.. ;))

Käyttäjän ArtoManninen kuva
Arto Manninen

Venevero on kyllä melkoinen aivopieru. Tollasia muutaman kymmenen miljoonan pisteveroja ei kannattaisi kerätä. Veneen tekemiseen on käytetty työtunteja, joista tulovero. Veneessä on alv. Veneeseen ostetaan polttoainetta, jossa polttonestevero. Veneilijä käyttää ja hyödyntää saaristomme tuotteita ja palveluja, joissa tuloveroa ja alvia. Veneen nosto, huolto, talvisäilytys (=kaikissa yleensä tuloveroa ja alvia). Veneilijät kartuttavat valtion kassaa huomattavasti jo nyt. Mutta Peruskateellisten puoleen mielestä veroa pitää maksaa vain siksi, että sulla ylipäätään on vene. Eikö autossakin olla menossa käytön verottamiseen? Huvikuunarit ja juppiskootteri, my ass.

Timo Mahlanen

Onhan se parempi että ihmiset lopettavan kotimaan matkailun sateisessa Suomen suvessa ja käyttävän venerahat kansantalouden kannalta suoraan tukeen Kreikkaan ja Espaniaan ostamalla samalla rahalla parin viikon loman siellä.
Kyllä kannattaa.....

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset