Jussi Niinistö

Suo olla turva Suomenmaan

Jatkosodan syttymisen 70-vuotismuisto on ollut kesän mittaan esillä mediassa. Tänään Ilta-Sanomissa oli toimittaja Pasi Jaakkosen hieno artikkeli ainoasta rintamalla kaatuneesta kansanedustajasta, kapteeni Wäinö Havaksesta. Kirjoitin itsekin luvun Havaksesta kirjaani Suomalaisia vapaustaistelijoita (2003). Mikä merkillinen mies.

Wäinö Rafael Havas (s. 1898) oli pappi, lopulta Kivijärven kirkkoherra, joka toimi virkojensa ohella aktiivisena suojeluskuntalaisena, istui kirkolliskokouksessa ja eduskunnassa, kirjoitti kirjoja, runoja ja virsiä.

Hän kaatui komppanianpäällikkönä viidennessä vapaaehtoisessa sodassaan 21. elokuuta 1941 jättäen jälkeensä surevan vaimon ja lapsijoukon: Vienan, Inkerin, Lean, Aunuksen, Yrjön, Martin, Marjatan, Mirjamin, Heikin sekä Hannun.

Sotalesken ja kymmenen sotaorpoa.

Wäinö Havaksen kädenjälki näkyy yhä. Esimerkiksi käytössä olevassa J.L. Runebergin isänmaanvirren 577 suomennoksessa, jota Havas itse piti parhaimpana saavutuksenaan:

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.”

Havaksesta tuli yksi tunnetuimpia sankarivainajiamme, ehkä pitkälti johtuen hänen runostaan ”Testamentti pojalleni”. Tämä nöyrä ja vakaumuksellinen runo esitettiin Sulho Rannan sävelin lukemattomissa sankarihautajaisissa. Tässä tunnetuimmat säkeet puhuttelevasta runosta:

”Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
 
Perinnöksesi, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
 
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies!
Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän huoneessa on maalaus Wäinö Havaksesta suojeluskuntaunivormussa. Ehkä Havas toimi myös sellaisten arkkityyppien kuin Lauri Ingmanin ja Arvo Salmisen ohella mallina Karin tunnetulle pilapiirroshahmolle, kokoomusta symboloineelle kypäräpäiselle papille?

Joka tapauksessa Wäinö Havas oli merkillinen mies, jonka muisto elää tänäkin päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Hienoa, Jussi, että otit Väinö Havaksen esille. Erityisesti Testamentti pojalleni on sangen puhutteleva. Havas oli monipuolinen ja isänmaallinen mies.

Tuula Hölttä

Myös isoisäni lapsesta asti viulua soittanut nuorempi veli oli merkillinen mies. Sodassa hän sairastui ns. kranaattikauhuun ja pakeni rintamalta. Hänet pidätettiin Keski-Suomessa olevan kaupungin sillalta, eikä hän pystynyt puhumaan mitään eikä osannut sanoa edes nimeään.

Häntä ei ammuttu, vaan passitettiin sairaalaan. Suku häpesi häntä ja kirjeissä toivottiin, että hän olisi mieluummin kuollut kuin aiheuttanut suvulleen tällaisen häpeän. Kun hän toipui, hän lähetti äidilleen kirjeen, jossa kertoi vastaisuudessa antavansa kotiin kaikki mahdollisesti saamansa päivärahat, joiden avulla hän toivoi saavansa anteeksi aiheuttamansa häpeän. Kun hän palasi rintamalle, hänet määrättiin vaikeimpiin paikkoihin joutuvaan rangaistuskomppaniaan, jossa hän palveli sodan loppuun asti.

Hänellä oli hyvä tuuri, kun säilyi hengissä. ”Minulla oli hyvä tuuri, saattaa sotilas sanoa. Sisimmässään hän tarkoitti, että Jumala varjeli, mutta mitenkäs sitä saattoi ruveta niin imelästi puhumaan, kun sellainen ei ollut ennenkään tapana, eikä tässä nyt olla niin hirveän hartaita, ollaanpahan vain suomalainen yksinäinen mies, jonka on ikävä kotia ja lapsia ja jolla on toivo siitä, että Jumalan maailma olisi.” [Suomi tahtoi elää/ Voitto Viro]

Kun 50-luvulla tapasimme hänet, hän kaivoi esiin viulunsa, ja muistelen, että sävelmä jonka hän meille soitti, oli tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=QOlF3tJLTUs

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset