Lipposen leimakirves
Pöö! Ei ole mitään pelättävää. Paitsi Jussit Halla-aho ja Niinistö.
Tähän tapaan Suomen kansaa pelotteli SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen YLE:n torstaisessa vaalitentissä Järvenpäässä - tyylilleen uskollisena.
Keskustelua kuunnellessa tuli mieleen, että ollaanko Suomessa rakentamassa rasismikortista samanlaista lyömäasetta kuin neuvostovastaisuudesta 1970-1980-luvuilla? Tätä minulle viestitti myös muuan aikakauteen perehtynyt tutkija.
Ohessa Yle Areenan tallenteelta puretut suorat lainaukset TV-väittelystä ehdokkailta Paavo Lipponen ja Timo Soini, löytyvät ohjelman kohdasta 1 h 12 minuuttia:
PL: ”Minusta perussuomalaiset ei ole mikään äärioikeistolainen puolue, mutta siellä on selkeästi äärioikeistolaisia, kuten Halla-aho ja Niinistö, jotka julkisesti halveksivat demokratiaa ja piileskelevät Timo Soinin leveän selän takana. Vaikka teillä ois 50 prosenttia kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa ja tähän pitää nyt panna stoppi tähän kehitykseen eikä niin että kaikenlaisen huumorin varjolla tämä on entistä hyväksyttävämpää tällainen trendi. Kaikenlainen myöskin huono käytös, eli ei se, että se tulee pintaan kaima, niin kuin siunaa sitä, että tämä pitäisi jotenkin hyväksyä, vaan pikemminkin päinvastoin sen pitäisi toimia herätyksenä meille kaikille että rasismia, kaikkea tällaista vähemmistön syrjintää ja ja puhumattakaan demokratian halveksunnasta niin tähän on pantava vastaliike (- -). Toimenpiteet näitä poliitikkoja vastaan ovat täysin mitättömiä. Ja tästä koituu myös häpeä Suomelle, näinhän se on.”
TS: ”Joo, mutta tää oli kyllä täysin käsittämätön puheenvuoro. Otan nyt tämän Jussi Niinistön, koska varmaankin tarkoitit häntä Niinistöä etkä Sauli Niinistöä. Jussi Niinistö on arvostettu filosofian tohtori, tutkija, dosentti, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja eikä ole mistään rikkeestä koskaan ollut syytteessä mistään. Pidän tätä täysin käsittämättömänä leimauspuheena häntä kohtaan, hän on puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, Suomen kansan valitsema kansanedustaja.”
Kieltämättä yllätyin Lipposen leimakirveen heiluttelusta, mutta toisaalta tälläistä politiikkaahan hän on aina silloin tällöin tehnyt, kun on kokenut olevansa ahtaalla. Isku oli kohdistettu eritoten Soinin vaalikampanjaa vastaan, olenhan vaalipäällikkö. Vastasin asiasta Helsingin Sanomien toimittajan kysymyksiin, ja Soini kirjoitti väittelyä seuranneena aamuna plokiinsa kauniit sanat:
“Jussi Niinistö on vaalipäällikköni näissä presidentinvaaleissa. Oli muuten viime presidentinvaaleissakin. Jussi Niinistöllä on ollut merkittävä rooli Perussuomalaisten nousussa. Nyt tämä kelpo mies yritetään leimata ääri-ihmiseksi. Not in my name. (- -) Puolustan ystävääni ja luottomiestäni asiattomuuksia vastaan.”
Timo Soinin antamaa tukea arvostan suuresti. “Kelpo mies” on hyvä meriitti. Myös eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tarjosi Alma median lehdissä julkaistussa haastattelussa suojaa Lipposen loanheittoa vastaan:
“Todella ikävää mustamaalausta. Olen kauhean pahoillani Jussi Niinistön puolesta. En ole koskaan kuullut hänen suustaan yhtään rasistista lausuntoa.”
Kansalaisilta eri puolilta Suomea olen saanut kaiken aikaa vastaanottaa tukipostia ja -soittoja. Kuin myös kansanedustajakollegoilta, esimerkiksi Pertti Virtaselta. Facebook-sivuni saivat runsaasti kommentteja. Kiitos kaikille.
Olen pyrkinyt julkisessa työssäni toimimaan asialinjalla Suomen ja suomalaisten parhaaksi, en häpeäksi. En ole politiikassa mukana omaa etua ajaakseni. Olen puolustanut kansanvaltaa. En usko rotuoppeihin. En ole rasisti, enkä halveksi demokratiaa. Olen maailmankatsomukseltani isänmaallinen, en äärioikeistolainen. Näin esittelen itseni kotisivuillani:
“Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Kukaan ei ole syntynyt tänne turhaan, vaan kaikkia tarvitaan. Oikeudenmukaisuus, kansanvaltaisuus ja heikoimmista huolehtiminen rakentavat kansakokonaisuutta.”
Oikeisto-vasemmisto -jaottelu on osin aikansa elänyt, mutta silti voinee huoletta sanoa, että Paavo Lipponen on poliittisesti minua - ja Perussuomalaisia yleensä - huomattavasti enemmän oikealla.
Teot puhuvat. Pääministerikaudellaan Lipponen oli suorastaan pelottavan oikealla talouspoliittisesti. Kansallinen itsemääräämisoikeus ei kuulunut hänen prioriteetteihinsa: EU:n ytimiin piti päästä hinnalla millä hyvänsä. Pakkoruotsin ylläpito on Lipposelle iso asia, ja ansioistaan uuden kielilain junttaamisesta hän vastaanotti RKP:n myöntämän pronssisen A.O. Freudenthal -mitalin vuonna 2007. Freudenthal oli rotuoppeja ajava rasisti, joka piti suomenkielisiä ali-ihmisinä.
Loanheitolla ei kuitenkaan Suomessa vaaleja voiteta. Lipposen kannatus on selvässä laskussa. Hänellä ei näytä olevan mahdollisuuksia toiselle kierrokselle. Suomen kansa ei selvästikään halua Paavo Lipposen kaltaista ihmistä Suomen tasavallan presidentiksi.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kansa tuntee Paavo "pööh" Lipposen vieraaksi eikä vähiten näiden rotumitalien ja maakaasuputkilobbaroinnin takia.
Paavo ei edes tunnistaisi työmiestä jos tämä kadulla kävelisi vastaan.
Paavo Lipposen luonnekaan ei sovi Tasavallan Presidentiksi.Jos nyt valittaisiin sinne valoisa ja positiivinen ihmisen. Elisabeth Rehn olisi aikanaan ollut hyvä valinta.Paavo Lipponen on Ruotsin entistä pääministeri Perssonia myöten herättäny negatiivisia tunteita kollegoissaan.
Jatka hyvää työtä Jussi!
Äärioikeistolaisiksi ei kukaan uskalla tunnustautua, vaikka niitä on.
Eikä niitä ole vähän.
Vaihdetaanko äärioikeistolaisten mieliksi käsitettä. Ei puhuta äärioikeistolaisista, vaan erittäin oikeistolaisista.
Soppiiko.
Yle:n vaalitentissä Sauli Niinistön väitettiin joskus olleen äärioikeistolainen.
Hän kielsi,- ja kiersi kuin kissa kuumaa puuroa aina kun vaikeita kysytään.
Teitä on pari kappaletta Niinistöjä.
Käytän teistä nimitystä, kpl. koska eräs toimistusjohtaja nimitti työvoimaansa tuotannon välineiksi. Oli muuten usean tuhannen työllistävän firman toim. johtaja.
Sopisiko niin, että teitä tituleerattaisiin erittäin oikeistolaisiksi, äärioikeistolaisuuden sijaan?
Äärioikeisto viittaa klaneihin uusnatseihin ja erittäin oikeistolainen eu-myönteisiin omaisuusveron poistajiin. Jussi Niinistö ei kuulu kumpiinkaan, koska hän on isänmaallinen mutta talous- ja sosiaalipoliittisesti reilu, kuin kokkari 1970-luvulta.
Vai mitä sanoo Jussi Niinistö itse?
Konservatiivista keskustaoikeistoa?
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-arvokartta+Soini+johtaa+vasemmi...
Poliittisen kartan mukaan PS:n kansanedustajat edustavat vasemmistoa ja arvokonservatismia, eikä oikeistoa.
Filosofian tohtoriksi ei tulla ahdasmielisyydellä, jo pelkästään se sotii Lipposen sammakkoa vastaan.
Tuntuu olevan Lipposen joutsenlaulu ennen eläkepäivien unholaan siirtymistä heikoissa kantimissa.
Rkp:n ja demareiden mielestä A.O.Freudenthal on suomalainen suurmies.
Näytteitä Freudenthalin opetuksista:
"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria."
"Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen rotu."
"Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen uralla."
"Kukahan tahtoisi käyttää aikaa ja nähdä vaivaa näitten kehittymättömällä kielellä kirjoitettujen teosten tutkimiseen." (Ruotsalaisuuden liikkeen arvostelu suomenkielisistä väitöskirjoista 1860-luvulla.)
"Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä."
"Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille."
"Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa."
Freudenthalin opin omaksuneille kansalaisille on vuodesta 1937 alkaen myönnetty Axel Olof Freudenthal – mitalia. Freudenthalin opetus saattaa tuntua menneeltä ajalta, mutta Freudenthalin henki elää edelleen Rkp:n piirissä. Miksipä he muuten jakaisivat mitaliaan vuosittain. Mitalin saajia ovat mm. professori! Erik Allard v. 1981, Johannes Virolainen v. 1984 (keskusta) , Elisabeth Rehn (rkp) v. 1994 (siis presidenttiehdokkuutensa aikana), Jutta Zilliacus v. 1996, Paavo Lipponen (sdp) v. 2007.
Erik Allardtin nimi päättyy t-kirjaimeen. Aina joskus on sosiologian opiskelijoidenkin joukossa niitä, jotka eivät jaksa lukea edes ensimmäisen kirjan ensimmäistä sanaa loppuun asti.
Se on tietysti hyvä, jos et enää ole äärioikealla. Kehitystä on siis tapahtunut niistä ajoista, kun kirjoittelit äärioikeistolaisen järjestön Valkoinen rintama- lehteen.
Toisenlainen kehitys on Lipposella ollut havaittavissa. 70-luvulla hänellä oli tavoitteena sosialismi, nykyään tasa-arvodiktatuuri
Jussi Niinistö, jälkiään peitellessä kissa kuopii hiekkaa jätöstensä päälle.
Politiikassa näin ei käy. Nyt käynnissä olevat presidentinvaalit osoittavat, kuinka kaukaa historiasta tongitaan esiin kunkin politikon jätöksiä.
Paavo Lipponen käytti Sinusta sanontaa, että olet demokratialle uhka. Sinä itse osaat myös päätellä sanontojasi, oletko uhka vai et.
Rasistiksi Lipponen väitti Jussi Halla-ahoa. Tässä kohtaa sopii vanha sanonta, että "ei savua ilman tulta".
Timo Soini tuntuu vahvasti korostavan sitä, ettei akateemisen koulutuksen omaava henkilö voi olla suvaitsematon. Millä perusteella näin muka on? Jussi Niinistö on toki tohtori, tutkija ja dosentti mutta niin on Johan Bäckmankin, jonka puheita myös voidaan pitää arveluttavina.
Vaikka Te ette olekaan ollut syytteessä mistään, niin Teitä kuitenkin sitoo moraalinen vastuu puheistanne erityisesti kansanedustajana mutta myös kansalaisena. Puolustus- tai hallintovaliokunnan puheenjohtajuus ei tee ihmisestä koskematonta, vaikka Soini tuntuu näin puheidensa perusteella ajattelevan.
Kaikki mitä perussuomalainen sanoo joutuu median luupin alle ilman kritiikkiä ja suhteellisuuden tajua. Lipposena häpeäisin, mutta siihen hän tuskin pystyy. Kannattaa lukea A.Rusin tuore kirja :Tiitisen lista, niin Lipponenkin asettuu oikeaan paikkaan.
Tätä nykyistä asenteellista menoa on syytä tarkastella aikakausien valossa. Suo,kuokka ja Jussi - Koti,uskonto ja isänmaa- EU ja Globalisaatio. Kekkosen ja maalaisliiton Suomesta demareiden holhoukseen ja siitä kokoomuksen ulkoistamis-ja yksityistämispolitiikkaan. Raha edustaa keppiä ja porkkanaa samalla kertaa. On aivan selvää, että Lipposen ym. hyökkäykset johtuvat pelosta.
Uusi aikakausi on alkamassa. Tässä uudessa arvomaailmassa ei Lipposen joukoilla ole sijaa ja kokoomus upottaa itsensä sekä Suomen kuntauudistuksen myötä.
Ei syytä hötkyilyyn, jytkyjä tulee lisää ja normaali suomalainen voittaa aina. Sauna lämpiää ja eikun lumihankeen !
Jussi Niinistö!
Pidätkö tosiaan lausumaasi eduskunnassa, jossa totesit poistavasi varmistimen kuullessasi sanan parlamentarismi, länsimaiseen demokratiaan ja parlamentarismiin kuuluvana.
Minun mielestäni henkilö, joka lausuu tällaista, ei ole sopiva kansanedustajaksi.
Ja tämä on minun oma mielipiteeni, joka Soinin logiikan mukaan ei voi olla väärä:-)
Hyvää jatkoa valitsemallasi linjalla!
EU komission autoritäärinen ja epädemokraattinen toiminta (esim. Papandreun erottaminen tämän kansanäänestysehdotusten takia) on osaltaan todistanut että parlamentarismi on kuolinvuoteellaan parlamentaarisissa suojatyöviroissaan. Ollakseen "päteviä" parlamentin jäsenten tehtävänä olisi monien mielestä hymistellä komission suunnitelmataloudellisia agendoja kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.
Jussi Niinistöä arvostan korkealle poliitikkona. Yksi ehdottomasti parhaita omassa puolueessaankin!
Matti:
" jossa totesit poistavasi varmistimen kuullessasi sanan parlamentarismi, länsimaiseen demokratiaan ja parlamentarismiin kuuluvana."
En tiedä, kuinka Niinistö on sanansa tarkoittanut. Mutta ainakin minä poistaisin "varmistimen itsestäni" (aseistahan tässä ei puhuta) kuullessani Suomessa sanat parlamentaarinen (edustuksellinen) demokratia. Se kun ei Suomessakaan ole toiminut, vaan on demokratian irvikuva.
Voitko Matti mainita maan, jossa edustuksellinen demokratia - tai vaikka suorakin demokratia toimii? Sveitsi kai tulisi lähinnä mieleen?
Lipponen ampuu paniikissa. Kyllä minäkin olisin hädissäni jos olisin viemässä hetki-sitten-valtapuolueen kannatuksen 5% lokaan ;-)
Paavo Lipposen hyökkäys tohtori, kansanedustaja Jussi Niinistöä kohtaan oli ala-arvoinen ja asiaton, presidenttiehdokkaalle täysin sopimaton. Lausuma osoittaa miten turvattomaksi ja heikoksi Lipponen tuntee asemansa presidenttiehdokkaana.
Arvostan Jussi Niinistön työtä kansanedustajana, poliitikkona, tiedemiehenä ja ihmisenä. Perussuomalaisen puolueen jäsenenä annan hänelle kaiken tukeni ja kannatukseni.
Sen sijaan Paavo Lipposen työtä poliitikkona, pääministerinä ja kahden suurvallan etujen ajajana Suomen kustannuksella en arvosta. Kaasuputken "näkemistä" Suomen rajoilla vain "ympäristökysymyksenä" pidän outona ja sopimattomana. Putki voi olla myös turvallisuutemme uhka. Se olisi pitänyt sanoa, vaikka putken vetoa siitä ei ehkä olisi voitu estää. Mutta asian sanominen olisi ollut tärkeää.
Lipposen puhe olisi saanut olla perustellumpaa. Epäilen, että Jussi Niinistö on onnistunut Paavo Lipposta jotenkin ärsyttämään. Lipposella on muuten korvat niissäkin tiloissa, joista ei uutisia tiettävästi tehdä.
Jussi Niinistön parlamentarismi-lauseesta kohiseminen osoittaa huonoa tilanteenlukutaitoa. Se tuli ilmi jo kyseisen eduskuntakeskustelun aikanakin. Niinistö ei piikitellyt parlamentarismia, vaan sanan halpaa ja tarkoitushakuista käyttöä. Sanoma oli, että kuullessaan jonkun puhuvan parlamentarismista, hän tulee epäluuloiseksi. Se on ihan eri asia kuin vastustaa parlamentarismia sinänsä.
Lipponen tietää päätyvänsä rähmälleen presidentinvaaleissa, joten mikään ei enää pidättele Lipposta päästelemästä suustaan mitä tahansa.
Kun demarit eivät pärjää, niin Lipponen yrittää viime metreillä heikentää demareiden pahinta vihollista, perussuomalaisia, minkä ennättää. Tämä ei välttämättä ole Lipposen viimeinen torpedo perussuomalaisia vastaan.
Lipponen paljastaa oman freudenthalilaisen, oikeistolaisen ja öykkärimäisen vallanhalunsa tällaisilla mielipiteillään.
"poistavansa varmistimen..."
Jussi, on riskaabelia käyttää anglo-saksisia sanontoja, joiden taustaa ja alkuperää (Villi länsi) kaikki eivät ymmärrä.
Ei tästä niin kauan ole kun Demareiden iskulause oli: "Tapa talonpoika päivässä." Eikö se ollut vihapuhetta?
Kaarlo Pitsinki kirjoitti kirjan myös: Vastahyökkäys.
Että aika sotaista on meininki ollut Lipposen aikanakin Sdp:ssä,vaikka muisti on valikoiva.
Pitää taas kertaalleen ihmetellä tuon demarieliitin sooloja. Käytännön ihmisten käytännöllinen puolue, aatteita tuleekin aika ajoin fiksailla ajaan oloon sopivimmiksi, mutta periaatteista ei perkele tingitä, yhtäläinen ihmisarvo ja sananvapaus ensmäisinä. Tuon jälkimmäisen kimpussahan demarieliitti on jo pidemmän aikaa häärännyt.
Retoriikka on kehityksen tulos, eikä yhteiskunnallisen kehityksen suuntaus, kuten syyntakeinen eliitti valheellisesti väittää. Pitää katsoa kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin, massamedian inhon sekaisen halveksunnan kyllästämää suhtautumista tavalliseen kaduntallaajaan. Eikä sitten tarvitse ihmetellä, mistä niitä ärränpäitä oikeen syntyy, kun vaaleissa kansalaisellekin puheenvuoro annetaan ja mittakin näytti tulleen vihoviimein täyteen.
Loistavasti suunnistetun ja ohjatun ajopuuteorian rinnalla kalpenee vaikka itse Hjallis Harkimo. Eilispäivän ikävistä laivauutisista Lipposeen ja operaatio Brysseliin. Nyt tarvitaan kuulemma kunnon kipparia, jotta laiva saadaan varustamon sanelemilla reitillä ja aikataululla määränpäähän, Euroopan ytimeen. Jos jäävuoria näkyvissä, kipataan matkustajat kannelta yli, tannerilaisten hitausvoimien vähentämiseksi. No, sinne menivät jäiden sekaan laivan rakentaneet luokkahitsarit ja laivanrakennusinsinöörit, mutta ei voi päämäärätietoinen etukäteen mitään. Iso ero kebab-pizzerian ja EU:n välillä on kuiteskin se, että kebabilla maksetaan etukäteen ja EU:ssa jälkikäteen. Tämän puoleen luotankin ählämeihin aikalailla enempi kun euroeliittiin, ensmäisillä kun tuntuu olevan mielessä kaupankäynti, jälkimmäisillä pakkolunastus ja irtaimiston huutokauppa ainoalle tarjoajalle.
Tuon fasisti-Freudenthalin mitalin kanssa olisin maltillinen. Sama punakoneen pelko se oli svekoilla kun muillakin. Mutta ainoastaan svekoilla typerä usko, että Ruotsi tulisi hätiin niin 1939 kun 1944. Taisivat olla enimmäkseen suomenkielisiä nuo puolustajat, hurreja vähääkään väheksymättä. Umpeutuneiden Kansalaissodan arpien päälle tuntuu vaan vähän kummalliselta kädenojennukselta svekojen puolelta tuo pakkoruotsi.
Kyllä Lipponen veti sellaisen " limbon" että alta pois. Jussi Niinistö on JIM, jotain ihan muuta kuin äärioikeistolainen ja demokratian halventaja. Hän on älykäs, analyyttinen ja vakuuttava. Arvostan Jussi Niinistön osaamisen korkealle.
Jos eräiden ehdokkaiden pääteemaksi vaaleissa nousee perussuomalaisten arvostelu ja jopa suoranainen solvaaminen, voidaan kysyä heidän osaamisensa perään. Enkä nyt suinkaan ole sitä mieltä, että perussuomalaisia ei saisi arvostella. Totta kai saa, aivan kuten kaikkia muitakin poliittisia ryhmiä. Mutta se ei kai liene vaalien pääteema eikä presidentin ydinosaamista,eihän?
Paavo Lipponen iski asian ytimeen kun hän ennusti, että rasismikeskustelu saa huomiota ulkomailla. Ruotsissahan on 100.000 äänestäjää, joita media pyrkii ohjaamaan Sauli Niinistön taakse. Lipposen puheenvuoro on myös tervetullut selitys Ruotsin medialle siitä, miksi Suomesta on tullut poliittinen ongelma Euroopassa. Rasismi riehuu nyt presidentin vaaleissa!
Muut puolueet pyrkivät demonisoimaan Perussuomalaiset ja perussuomalaiten äänestäjät. Samalla he pyrkivät mustamaalaamaan omaa maataan ulkomailla.
Onneksi Suomessa on vaalisalaisuus:) Ainakin vielä.
Kyllä tässä on joutunut olemaan ihmeissään. Todella ihmeissään.
Jos ajatellaan sanoja kansanvalta ja demokratia, niin mielestäni Suomea on johdettu pitkään pimeyden ytimestä.
Käsittääkseni nyt juuri he, jotka ovat näin pitkäään tehneet pelkäävät, että perussuomalaiset jatkavat edelleen Suomen sisäisten Berliinin muurien murtamista.
Toivon nyt esille tulleen rasismi-väitehyökkäyksen vain vahvistavan perussuomalaisten yhteenkuuluvaisuutta ja halua opiskella vallankäytön ytimeen liittyviä asioita entistä kiivaammin. Kansanvaltahan ei voi koskaan toimia jos kansakaan ei tiedä.
Tässä yksi lähestymiskulma isänmaata ja itsemääräämisoikeuttamme kansakuntana koskevaan erittäin merkittävään aiheeseen, jossa käsittääkseni piilevät ne syksyiset popcornin siemenet, miksi perussuomalaisia tullaan poksauttelemaan jatkossakin joka käänteessä.
<--- LJL 3/2011 eli HE 60/2010 eli perustuslain ”uudistamisen” eduskuntakeskusteluista 13.9.2011
LJL 3/2011 eli Eduskunnan perustuslakikeskustelu 13.9.2011 nyt myös nauhoitettuna --->
- Suomen isoksi kasvanut harmaa hallinto huolissaan -
Posted on syyskuu 19, 2011
"Aina, kun kuulen jonkun suomalaisen poliitikon päästävän suustaan sanan parlamentarismi, niin Jope Ruonansuun ääni supsauttaa korvaani korporatismi.
Kun taas kuulen, vaikkapa Paavo Lipposen käyttävän painokkaasti sanaa demokratia, niin Jope Ruonansuun ääni supsauttaa korvaani apparatismi."
Itse pidän tärkeänä, että keskustelu rasismista Suomessa jatkuu avoimena. Kuitenkin olisi hyvä saada kaikilta eduskuntapuolueilta esiin tarkat määritelmät mitä rasismi itse kunkin puolueen mielestä tarkoittaa.
Perusteet avoimesta internetistä > Päivi Lipponen rasismi
Eikä tässä ihan kaikki.
Populismi termille samat avautumiset ja tarkennukset. Muuten kovat populismi-väitehyökkäykset heilahtavat esiin keskiviikon tietämillä.
Perusteet avoimesta internetistä > Matti Vanhanen populismi
Ja muistakaa laittaa äänenne myös näissä vaaleissa kuulumaan.
Alhaiseksi jäävä äänestysprosentti tulee aina palvelemaan akselia sdp-kokoomus-keskusta.
Yli 80 prosentin äänestysprosentin nouseva äänestysaktiivisuus tarkoittaa sitä, että seuraava presidentti voikin tulla vihreistä tai perussuomalaisista.
Jussi hyvä, sinä olet arvostettu ja vakaa poliitikko. Oppinut, taitava, itsenäinen ajattelija - ja poliittinen ura sinulla on pääosin vielä edessäpäin. Rohkeasti ja vakaasti edelleenkin eteenpäin: teet hyvää työtä, etkä vähimmin varoittaessasi maamiinojen tuhoamisesta.
Järjestön teko, jonka kohteeksi juduit, tuo mieleeni lempifilosofini Simone Weilin sanat postuumista fragmenttikokoelmastaan Painovoima ja armo. Siteeraustarkkaan en muista, mutta ajatus kulkee suunnilleen näin: jo pelkkä pahan läsnäolo ja läheisyys vahingoittaa ja osallistaa. Näen, että juuri tätä Lipponen, joka perusteettoman ja aloitteellisen tekonsa vuoksi edustaa tässä sitä pahaa, yritti suhteesi. Ole vapaa tapahtuneesta. Tapahtuneella hän veti arvonsa poliitikkona vielä lähemmäs nollapistettä. Sinun tähtesi sen sijaan on nousussa. Ja hyvä niin, koska toimit maan ja sen kansalaisten hyväksi.

Kommentoi 33 kommenttia