*

Jussi Niinistö

Presidentinvaali 2018

Suomi tarvitsisi myös varapresidentin.

Suomen presidentin virkaa hoitaa pääministeri presidentin ollessa sairas  tai muuten estynyt hoitamaan tehtäväänsä.  Kun presidentti Kekkonen viimeinvihdoin todettiin sairaaksi, eli hänen sairautensa näkyi jo liian hyvin julkisuudessa, presidentin tehtäviä ryhtyi hoitamaan silloinen pääministeri Koivisto. Seuraavaksi presidentiksi valittiinkin sitten juuri  Mauno Koivisto.

Havaintoja ennakkoäänestyksestä

Omalla vaalialueellani ennakkoäänestys näyttää alkaneen erityisen vilkkaana, varsinkin eläkeläiset ovat sankoin joukoin liikkeellä. Heitä oli ennakkoäänestyspaikalla jopa pitkäksi jonoksi saakka. Eli äänestäjäryhmä, jolla yleensä ei ole mikään kiire, kiirehtii antamaan äänensä ensimmäisten joukossa.

Väyrynen&Kreml: "Venäjällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vallata Krim"

Kv. vaaliliiton Suomen presidentinvaaleihin 2018 synnytti 'pyrkimys pysyä konfliktien ulkopuolella ja kansojen yhteinen tahto'. - "Ukrainan sodassa Venäjällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vallata Krim", Väyrynen väitti MTV:n Huomenta Suomessa kirjaimellisesti Vladimir Putinin tunnetun sanelun mukaan.

Hyvät presidenttiehdokkaat

Kuuntelin melkein koko lauantaipäivän Ylen radio-ohjelmia presidenttiehdokkaista ja tuli hirveän ikävä fiilis, kun yhtä lukuunottamatta ehdokkaita vain haukuttiin, kritisoitiin ja moitittiin. Vastarannan kiiski ilmoittautuu ja aionkin kertoa jokaisesta presidenttiehdokkaasta yhden hyvän sanan kuvailemaan hänen parempia ominaisuuksiaan. Toivon, että kommenteissa tällä kertaa keskitytään vain positiivisiin asioihin ehdokkaista.

Nato-kysymys liimaa porvaristoa ja demareita yhteen.

Turvallisuus on nousemassa yhä keskeisempään rooliin niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Yhteinen tekijä pohjolan puolustustamisessa- ja turvallisuudessa on se, kuinka sosiaalidemokraatit suhtautuvat Nato kysymykseen. Sunnuntaisen mielipidekyselyn mukaan ruotsalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin Nato liittoutumiseen. Aftonbladetin kyselyssä 43 prosenttia haluaa, että Ruotsi liittyy Natoon. Vuosi sitten liittymistä kannatti vain 37 prosenttia.

Kommunismin pelossa kapitalismin kitaan

1980 luvulla kapitalismi kukisti kommunismin. Kommunismin kukistumista voidaan pitää hyvänä asiana, siitä ei ole kahta sanaa. On helppoa olla jälkiviisas, mutta en malta kuitenkaan olla mainitsematta, että 80 luvun jälkeen kapitalismi olisi pitänyt pitää hallinnassa. Kapitalismin voimistuttua, se kukisti 90 luvulla demokratian ja markkinatalouden. Nykymeno on siitä seurausta. Olemme menettäneet hallinnan. Valtaa pitäviä poliitikkojamme ohjaa ulkomaiset tahot. Kaiken tuon seurauksena kärsimme taloudellisista, sosiaalisista ja ekoloogisista ongelmista.

Hylkysyrjä-puhe oli enemmän kuin pelkkä syrjäytymishymistely - jatkoon!

Nils Torvaldsin seitsemän minuutin puhe puhuttelee kestoaan pidempään -  Onneksemme äänestäjän kuluttajansuojaoikeuksiin on aina kuulunut taktikoimislupa. Kuuden vuoden välein on mahdollisuus myös kaksivaiheiseen kilpailuttamiseen, ja sitä ei ehkä kannata missata tälläkään kertaa hätiköiden tyytymällä yhteen kierrokseen. 

Laura Huhtasaari arvostaa Donald Trumpia,miksi?

Donald Trumpin hallinto ei arvosta osavaltioiden omaa päätäntä valtaa. 

Miten tuollaista miestä voi arvostaa joka pettää lupauksensa, jonka on julkisesti antanut?

Ennen valintaansa Trump ilmoitti ettei puutu kannabiksen kohdalla osavaltioiden päätöksiin.

Nyt on ääni muuttunut, kiitos yksitysvankiloiden osakkeita omistavan oikeusministerin Jeff Sessionsin, mies joka aikaisemmin on vahvasti tukenut osavaltioiden omia päätöksiä.

Kyse on Jeff Sessionsin hyökkäyksestä kannabista vastaan. 

Presidentinvaalin valinnan kriteereistä

Seurattuani muutamia  vaaliohjelmia TV:stä ja nähtyäni pari ehdokasta livenä vaalikentällä vaalityötä tekemässä, vaalien asetelma on alkanut minulle kirkastua.  Seuraavassa esitän analyysini joka toki olisi muutenkin itsestäänselvä, mutta kyllä tämä vaaliasetelma on selkeästi kristalliisoitunut nyt kun olen kuullut mitä kullakin ehdokkaalla on ollut vaalitenteissä sanottavaa.

Ehdokkaita on  tällä kertaa suuri määrä, se on kirjava joukko.  Kuultuani eilen Matti Vanhasen vaalitentin, sain siitä  aiheen tämän blogin kirjoittamiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä