Jussi Niinistö

Kaikki blogit puheenaiheesta Turismi

Suntista ilmastonmuutoksen muistomerkki

Mitä jos tunnustaisimme vain, että kuivunut Sunti ei enää kerta kaikkiaan vain toimi. Mitä jos kääntäisimme tämän tappion voitoksi, yhdistämällä se paljon kaivattuun kaupungin vetovoimatekijän luomiseen. Mitä jos olisimme rohkeita ja seuraisimme aikaamme? Ehdotan muuttaa Sunti sellaiseksi, jota ei ole varmaan vielä missään muualla, luomalla moderni vetovoimatekijä joka toisi turisteja Kokkolaan.

Metsäraiskioitten Suomi

 

Kun ulkomailta tuleva turisti karauttaa laivalla satamaan tai laskeutuu lentokentälle
ja lähtee ajelemaan autolla pitkin ja poikin suomenmaata, mitä hän näkee
matkansa varrella? Maaseutualueilla etupäässä metsäraiskioita, aukkohakkauksia,
kynnettyjä puupeltoja, kanto- ja risukasoja pienten hakkaamattomien
metsälänttien  välissä.  Suuri osa entisistä kauniista pelloista kasvaa
pajukkoa joka ei tuota mitään ja jota ei hoida enää kukaan.

3BT - turistien ja maalaisten ratikka

Vanha kolmosen ratikkalinja oli erityiseti turistien suosiossa, kuulutuksineen päivineen. Antoi oivan kiertoajelun  pääkaupunkimme nähtävyyksistä yhden lipun hinnalla. Sittemmin pienempien linjamuutoksien takia se hajoitettiin kahteen numeroon (2 & 3), mutta periaate pysyi samana. 

Nyt kaikki traditiot murretaan. Katso oheista linjakarttaa, joka astuu voimaan ensi viikolla. 

Tottumattonta voin johdattaa läpi viidakon:
Periaate on, että yksi ratikka kiertää puolitoista kertaa kantakaupungin ympäri ja käyttää siihen puolitoista tuntia.

Turistit ostavat laillista kannabista ja paikalliset riemuitsee

Uhkapelistakin tunnettu Nevadan osavaltio laillisti juurikin kannabiksen. 

Tästä on paikalliset kuin turistitkin iloissaan.

Se on kieltolain kumoamisesta.

Myös lääkinnällinen puoli hyötyy. Siis ihmiset saavat kasvin hyödyt vihdoin käyttöön.

Viranomaiset ja veronmaksajat hyötyvät parhaiten, koska järki on voittanut.

Kannabisbisnes osoittaa markkinoiden voimaan ja kehitystä, sen ympärille kehittyy monia muita bisneksia. Ruokkii itse itseään ja saa sijoittajat liikkeelle.

Tälläisiä ajatuksia tuli näistä uutisista ja haastattelusta:

Mitä hyötyjä laillinen kannabis toisi Suomeenkin

Muutamia ajatuksia mitä kaikkea hyötyä tulisi laillisen kannabiksen myötä Suomeenkin.

-rakennusteollisuus ja raksamiehet hyötyisivät asiasta

-poliisin ja oikeusviranomaisten turha työ loppuisi, voisivat keskittyä oikeisiin rikoksiin

-ikärajavalvonta,josta hyötyisi erityisesti lapset ja nuoret

-turismin kasvua tulisi varmasti lisää, matkailuala hyötyisi

-lääkekäyttäjät hyötyisivät, koska lisää lajikkeita tulisi markkinoille

-järjestäytynyt rikollisuus menettäisi rahaa

-kaupanala hyötyisi, monellakin eritapaa

Terrorismiuhkakarttoja brittituristeille

Kiinnitti huomiotani, että Daily Expressin nettisivusto julkaisi brittituristeille Euroopan kartan, jossa terrorismiuhka oli väärikoodattu.  Brittituristien onneksi Eurooppa kaikkialla muualla vaikutti turvallisemmalta kuin Isossa-Britanniassa. Tämä sanottiin myös artikkelin tekstissä.

Guggenheim kaatui - onko Helsinki nyt valmis?

Guggenheim teki palveluksen Helsingille, vaikkei moni sitä kiihdyksissään ehtinyt huomata. Se avasi hetkeksi keskustelun Helsingin vetovoimatekijöistä. Niistä syistä miksi ulkomaalaiset turistit valitsevat kaikista maailman kaupungeista juuri Helsingin vierailukohteekseen. Monet museon vastustajista vetosivat siihen, että meillä on jo riittävästi ulkomaalaisia vierailijoita houkuttelevia kohteita. Uusia vetovoimatekijöitä ei enää tarvita.

Suur-Oulu tarvitsee myös matkailun rahavirtoja!

Matkailu maassamme kasvaa valtavaa vauhtia, mutta tämä potentiaali valuu nyt kahta puolta ohitsemme. Meillä olisi kaikki edellytykset saada merkittävä siivu tästä tulonlähteestä jo pelkästään erinomaisten kulkuyhteyksien puolesta.

Helsingillä ostosmahdollisuudet, Lapissa safarit, Kemissä meri ja meillä Oulussa helposti nämä kaikki.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä